Artist statement

Taiteessani minulle esteettisyys on erityisen tärkeää. Rakastan kauniita tauluja ja veistoksia, jotka ovat ilo silmälle. Juuri sellaisena haluan omankin taiteeni näyttäytyvän katsojalle. Haluan ilostuttaa, valaista ja kaunistaa maailmaa entisestään taiteellani, mutta myös lohduttaa ja antaa tukea.

Teoksissani usein kuvaankin kauniita asioita, mutta myös vain arkisia ja hauskoja elämän ihmeellisyyksiä. Aiheet taiteelle löytyvät niin luonnosta, ihmisistä kuin arjestakin. Ihmiskuvaus ja muotokuvat kiinnostavat haasteellisuudessaan. Se, kuinka saada esittävän näköistä ja toisaalta se, miten saada kuvattua sen lisäksi tunteita ja ajatuksia. Lisäksi valo, varjo, rytmi, värit sekä tunnelma inspiroivat minua kuvaamaan.

Oma taiteilijuuteni on vasta alussa, joten se, mitä olen ja haen takaa, on osittain vielä arvoitus. Olen tutkimusmatkalla jo hyvää vauhtia selvittämässä sitä. 

Motivaatiokirje

Haaveenani olisi olla vielä joku päivä "oikea taiteilija". En ole vielä sitä, sillä koen, etten ole vielä päässyt kunnolla vauhtiin. Piirtänyt ja maalannut olen aina; pieniä töitä on paljon, mutta suurempia teoksia ei ole vielä kertynyt tarpeeksi. Tekemisen palo on siis kova; haluaisin kerryttää teoksia ehdottomasti lisää, toteuttaa lukuisia vielä toteutumattomia ideoitani, mutta ennen kaikkea haluaisin vahvistusta ja varmuutta omille taidoilleni ja taiteilijuudelleni. Tavoitteenani olisi voida olla luottavaisempi omiin kykyihin niissä tilanteissa, kun ihmiset kyselevät tilaustöitä. Tiedän, että rohkeus ja varmuus kasvaa vain tekemällä enemmän, kun kuitenkin lahjakkuutta ja taitoa löytyy.

Lisäksi haluaisin kasvattaa tietenkin konkreettista tietotaitoa ja saada ammattilaisten opastusta alalta. Eri tekniikoista on kova halu oppia lisää ja ehkä löytää se oma vahvuusalue. Tällä hetkellä kaikki perinteiset tekniikat kiinnostavat todella paljon. Grafiikka ja kuvanveisto erityisesti.

Kuvataiteen sivuaineesta olisi ehdottomasti hyötyä tulevaisuudensuunnitelmiani ajatellen. Haaveet omasta taidekaupasta ja/tai suunnittelutoimistosta toteuttaakseni tarvitsen vielä lisää kokemusta alalta.

Into ja palo taiteen tekemiselle on kova. Vielä olen vasta matkan alussa, mutta tiedän että juuri sitä haluan.

© 2018 Matti Virtanen. Unioninkatu 29, 00170 Helsinki
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita